Harness Bodypiercing Studio - lävistyksiä vuodesta 1990

Medusa

Tämä lävistys on periaatteessa kahden eri lävistyksen yhdistelmä silloin kun se tehdään
ylähuuleen: Smileyn ja ylähuulilävistyksen.

Idea on siinä, että lävistys tehdään pystysuorassa kaarevalla tapilla, jolloin myös alempi pallo näkyy huulen päällä;
ts. molemmat pallot ovat suun ulkopuolella eikä suun limakalvoalueella.

Lävistyksen voi toki tehdä myös alahuuleen.

Lävistys paranee 1-3 kuukaudessa, mutta on alkuun hieman hankala pitkän tapin tähden.
Turvotusta on luvassa ainakin ensimmäisen kuukauden ajaksi.

Koru on syytä vaihtaa lyhyempään heti kun turvotus rupeaa laskemaan, mutta aikaisintaan kuukauden
- mielummin 2 - päästä.

Tähän koruun suosittelen alapalloksi (silloin kun lävistys tulee ylähuuleen) muovista uv-palloa, sillä korun asento
voi muuten aiheuttaa alapallon osalta hankaamista hampaita vasten ja hampaat voivat helposti
vaurioitua tai kiille lähteä! Se ei ole lävistysten tarkoitus.

Medusan etu esim. Smileyhin nähden on se, että jänteestä koru liukuu helpommin ulos kokonaan, kun taas tässä
lävistyksessä ei ole yhtä paljon odotettavissa uloskasvua, edellyttäen että koru saadaan alkuksi riittävän syvälle kudokseen.

Lävistykseen käytämme tällä hetkellä mieluiten banaani-korua, johon voi ruuvata myöhemmin
piikkejä ym. irto-osia.

Lävistyksiä ei pidä koskaan näpelöidä likaisilla käsillä tai korua ottaa pois lävistyshaavasta
tarpeettomasti!
Lävistystä EI voi pitää pitkiä aikoja ilman korua.
Toisin sanoen, älä ota koskaan korua pois pitkäksi aikaa edes haavan parannuttua.

KUVIA

Lankapuhelin 09 - 6121 785
GSM 050 - 5588704 (myös tekstiviestit)
tiedustelut email

Contact Us | ©2006 Yazka OY